Bangkokin Tiikerililja Lontoossa: Tiikerililja-sarja, #2

Bangkokin Tiikerililja Lontoossa

Owen Jones

––––––––

Kääntäjä Julia Rautio 

Bangkokin Tiikerililja Lontoossa

Kirjailija Owen Jones

Copyright © 2023 Owen Jones

Kaikki oikeudet pidätetään

Jakelu: Babelcube, Inc.

www.babelcube.com

Kääntäjä Julia Rautio

Ulkoasu © 2023 Owen Jones

Babelcube Books ja Babelcube ovat  Babelcube Inc: in rekisteröityjä tavaramerkkejä

BANGKOKIN

TIIKERILILJA

LONTOOSSA

Tiikeri herää taas!

––––––––

OWEN JONES

TEKIJÄNOIKEUSHUOMAUTUS

Tekijänoikeus © Toukokuu 2019 Owen Jones Kirjoittaja

Kaikki oikeudet pidätetään.

Tämä e-kirja on lisensoitu vain sinun henkilökohtaista käyttöäsi varten. Tätä e-kirjaa ei tule jälleenmyydä tai antaa muille ihmisille. Jos haluat jakaa tämän kirjan jonkun muun kanssa, ole hyvä ja osta kaikille vastaanottajalle oma lisäkopio kirjasta. Jos luet tätä kirjaa etkä ostanut sitä, tai sitä ei ostettu vain omaan käyttöösi, niin ole hyvä ja osta oma kopiosi kirjasta. Kiitos, että kunnioitat tämän kirjan kirjoittajan tekemää kovaa työtä.

Kirjoitettu Kansallisen lasten hyväksikäytöltä suojelun kuukauden aikana – Huhtikuu

YHTEYSTIEDOT

http://facebook.com/tigerlily.thebook

http://twitter.com/lekwilliams

owen@tigerlilyofbangkok.com

http://owencerijones.com

Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi sisäpiirin tietoa

Owen Jonesin kirjoista ja kirjoituksista

lisäämällä sähköpostisi tänne:

http://meganthemisconception.com

––––––––

SISÄLTÖ

1 The Sunday Times

2 Great Ormond Street

3 Dolphin Square

4 Jengi

5 Lily etsii apua

6.Piccadilly Circus 

7 Lily työstää teoriaa

8 Lily järjestäytyy

9 Freelancing

10 Vallattu talo

11 Greg

12 Alice

13 Tunnustus

14 Oma koti kullan kallis

15 Entiseen malliin

00 Hyljeksityt

Kirjoittajasta

––––––––

1 THE SUNDAY TIMES

Lily oli hyvä tähtäämään kohteisiinsa intuitiivisesti. Hän oli yksi niistä ihmisistä, joiden ei selkeästi tarvinnut tähdätä kuten tarkka-ampujien ja muiden sellaisten tavallisesti. Mikä tahansa kohde, johon hänen silmänsä hakeutuivatkin, oli pulassa – nuo silmät olivat hänen laseraseitaan. Hän heitti lihakirveensä ja osui David Cameronia suoraan silmien väliin. Siihen hän oli halunnut terän osuvankin, mutta hän tiesi osuneensa siihen yhtä paljon tuurinsa kuin arvionsakin ansiosta.

Hän kihisi yhä kiukusta, joten hän ponkaisi ylös ja meni irrottamaan kuusi sekalaista keittiöveistä kahdesta leikkuulaudasta, joihin hän oli kiinnittänyt kuusi kuuluisan poliitikon ja arvohenkilön kuvaa, jotka oli leikattu irti Sunday Timesin väriversion erinäisistä artikkeleista. Leikkuulaudat roikkuivat naruista tikkataulujen lailla keittokomeron peräseinällä.

Kuinka he kehtaavat? hän puhui valokuville. Kuinka he kehtaavat antaa lasten hyväksikäytön jatkua heidän neniensä alla ja olla tekemättä mitään!?

Leon Brittan sai pihviveitsen oikeaan silmäänsä... Myös Ted Heath ja Jimmy Savile kärsivät kohtalokkaita haavoja, mutta hän oli silti ylpein osumastaan Cameroniin, vaikkakin ylipäänsä pelkällä tavallisella kotiveitsellä osuminen kuvaan, joka oli kooltaan seitsemän kertaa kymmenen senttimetriä oli itsessään melkoinen suoritus, varsinkin, koska hän ei ollut harjoitellut sitä sen koommin Bangkokista lähdettyään.

Mutta Lily ei ollutkaan mikään tavallinen nuori nainen.

Hän oli opiskellut kamppailulajeja kotimaassaan Thaimaassa ja lisännyt myös jousiammunnan repertuaariinsa. Veitsien tai muiden terävien esineiden heittäminen oli nyt vain sattunut tulemaan kuvioihin, koska hän ei voinut harjoitella jousiammuntaa ensin Bangkokin asunnossaan eikä nyt Lontoossakaan. Hän opiskeli yhä lääketiedettä, mutta hän oli onnistunut nyt saamaan itselleen työpaikan Great Ormond Streetin lastensairaalaan kahdeksi vuodeksi.

Hänellä oli yksi vuosi jäljellä.

Hänen englannin kielen taitonsa oli ollut hyvä kouluajoista lähtien ja lääketieteen opiskelu oli tarkoittanut sitä, että hänen oli pitänyt lukea paljon lääketieteellisiä kirjoja ja aikakauslehtiä englanniksi. Hän oli päättänyt kiristää tahtiaan lukemalla The Sunday Timesin viikottain kannesta kanteen, ja sen suorittaminen vei häneltä yhden lehden kohdalla koko viikon. Tänään hän oli lukenut epäilyistä Dolphin Squarella toimiviin pedofiilirinkeihin liittyen sekä eräistä ympäri maata sijaitsevista orpokodeista, lastenkodeista ja sairaaloista.

Margaret Thatcher ja Jimmy Savile saivat kumpikin pihviveitset päähänsä neljättä kertaa. Ne olivat iskeytyneet kohteisiinsa lujaa ja tärisivät yhä sen raivon voimasta, jolla ne oli heitetty.

Sunnuntai oli kunakin viikkona ainoa päivä, jolloin hän tiesi olevansa vapaalla, joten hänellä oli yhä tyttömäinen pyjamansa yllään. Hän olisi saanut pitää vapaata toisenkin päivän viikosta, mutta joskus hän otti kaksi ja puoli päivää ja joskus taas työskenteli tuon ajan. Hänellä ei ollut juuri tarvetta vapaa-ajalle. Hänellä ei ollut vielä läheisiä ystäviä Lontoossa, vaikka hän joskus kävikin viettämässä ulkona iltaa virkatoveriporukkansa kanssa.

Se ei ollut hänelle kuitenkaan ongelma; hän oli ollut yksinäinen susi aina siitä lähtien kun hänen niin kutsuttu setänsä oli alkanut hyväksikäyttämään häntä, kun hän oli ollut yhdentoista, mikä oli puolet hänen elämästään sitten, ja sen lisäksi hän rakasti työtään sekä lapsia, joita hän sen parissa tapasi. Lily oli pienikokoinen ja olisi voinut vieläkin halutessaan esiintyä lapsena uskottavasti. Itse asiassa monet sairaalan lapsista luulivat häntä ensin olevan hoitajaksi pukeutuneeksi potilaaksi, vaikka hän olikin todellisuudessa opiskelijalääkäri.

Hän heitti nuo kuusi veistä näihin kuuteen valokuvaan vielä kerran, ja kiinnitti sitten taas huomionsa sanomalehden pitkään artikkeliin vallanpitäjien suorittamasta lasten hyväksikäytöstä.

Siinä viitattiin tapauksiin, joiden väitettiin tapahtuneen 70- ja 80-luvuilla, mutta hän ei ollut vielä edes syntynyt ennen vuotta 1993, eivätkä artikkelissa mainitut nimet merkinneet hänelle mitään. Ainoat poliitikot, joista hän oli kuullut varttuessaan, olivat Margaret Thatcher, Tony Blair ja George Bush, josta hän tiesi, ettei ollut edes brittiläinen. Nyt hän oli tietoinen Cameronista, Osbornesta, Cleggistä ja Milibandista. Itse asiassa heidän valokuvansa olivat seinällä, vaikka hän olikin tietoinen, että jotkut heistä olivat vielä koulussa hyväksikäyttöjen tapahtuessa. Muut epäillyt osallistujat, tai parhaillaankin harhaanjohdetut mahdollistajat olivat jo kuolleet, ja loput puolestaan odottivat kuolemaansa hoitokodeissa tai mielenterveyslaitoksissa tietämättä mitään ulkopuolella kansan keskuudessa muhivasta skandaalista.

Lily tarttui iPodiinsa ja tarkisti sieltä artikkelissa mainitut paikat. Ensin hän tarkisti Stoke Mandevillen sairaalan, jossa joku sanoi tätä nykyä menehtyneen Jimmy Savilen suorittaneen monet rikoksensa, sitten Lontoon Westminsterin ja West Endin sydämessä, Pimlicossa sijaitsevan Dolphin Squaren, lounaisen Lontoon Barnesissa sijaitsevan Elmin majatalon, ja lopulta Grafton Closen lastenkodin Richmond–upon–Thamesissa.

Useiden poliisivoimien, mukaan lukien Lontoon Metropolin poliisivoimien tekemät tutkinnat kuten Operaatio Fairbank, Operaatio Midland, Operaatio Fernbridge ja Operaatio Yewtree olivat hänelle vielä mysteerejä, mutta hän halusi oppia niistä lisää.

Kello oli jo ennättänyt yhteentoista, kun Lily lopetti näiden väitettyjen tapausten tutkimisen. Häntä huimasi ja hän tunsi olonsa pahoinvoivaksi. Muistot, joita hän yritti aina työntää mielensä perälle nousivat takaisin pinnalle, eikä hän pitänyt siitä.

Hän riisui pyjamansa, avasi asuntonsa ranskalaiset ikkunat neljännessä kerroksessa sijaitsevalle verannalleen ja seisoi alastomana kesäisessä auringonpaisteessa, minkä jälkeen hän rauhoitti mielensä ja alkoi tekemään taiji-lämmittelyliikkeitään ennen kuin siirtyi aggressiivisemman kyokushinkai-karaten pariin, jota hän oli opiskellut Bangkokissa täytenä kontaktilajina. Hän oli rakenteeltaan kevyt, mutta nopea ja vahva, ja moni vastustaja oli tehnyt suuria virheitä aliarvioituaan hänet.

Kun hänen olonsa oli helpottunut hiukan, hän keräsi kuusi veistään ja paiskasi ne vielä kerran riekaleisia valokuvia päin, minkä jälkeen hän laittoi veitset pois ja keräsi valokuvat koriin, ja meni täyttämään kylpyammeensa vedellä.

Lily oli aina lohduttautunut lämpimän kylvyn avulla; se oli paikka, jossa hän koki lähes kaikki antoisimmat mietiskelyhetkensä.

Hän oli toivonut, että nuo synkät sekasorron päivät Bangkokissa kaksi vuotta sitten olisivat jo hänen takanaan. Hän oli unohtanut, kuinka monta pedofiiliksi epäiltyä miestä hän oli tappanut, vaikka hän pystyikin palauttamaan jokaisen synkeän tapauksen mieleensä sekä laskemaan ne halutessaan. Hän ei kuitenkaan koskaan halunnut. Niitä oli enemmän kuin kymmenen, ja siinä oli tarpeeksi kestämistä kenelle tahansa nuorelle naiselle huolimatta siitä, kuinka oikeutettuja hänen uhriensa kohtalot olivat olleetkin.

Tämä ei kuitenkaan ollut hänen maansa; hän voisi esittää, ettei tämä ollut hänen taistelunsa. Brittiläiset pystyisivät varmasti selvittämään omat sotkunsa. Niin, hän voisi lähestyä asiaa sillä tavalla ja pysyä asiasta erossa. Tuota ajatusta kesti lähestulkoon minuutin verran, kunnes hän muisti, kuinka rikkaat ja vaikutusvaltaiset hänen omassa maassaan saattoivat kirjaimellisesti järjestää murhia ja selvitä niistä ilman seurauksia, ja eivätkö Nick, päätodistaja tässä Lontoon skandaalissa sekä useat Metropolin Poliisivoimien viranomaiset vihjanneet, että jotakin samanlaista oli meneillään myös Britanniassa?

Kuinka hän saattoi olla tekemättä mitään, jos hänellä oli kerran voima tehdä jotakin, vaikkakin laittomasti? Hän voisi auttaa korjaamaan tätä epätasapainoa, jos hänellä olisi tarpeeksi voimaa. Bangkokissa hän oli kihissyt raivosta mutta nyt hän oli vain todella vihainen, ja nyt hän oli myös vanhempi ja pystyi hillitsemään malttinsa paremmin. Kamppailulajien harjoittelu oli auttanut tuossa asiassa suuresti.

Hän voisi silti valita tehdä jotakin, ja kukaties toiveikas asenne tämän ongelman suhteen voisi tehdä hänestä jopa tehokkaamman, ja hän jäisi pienemmällä todennäköisyydellä kiinni.

Kukaan ei ollut koskenut häneen siitä lähtien, kun hän oli muuttanut Lontooseen. Hän seurusteli yhä virallisesti Ronin kanssa, mutta tämä oli Bangkokissa, eikä kumpikaan ollut olettanut toisensa pysyvän uskollisena, vaikka he juttelivatkin usein Skypessä ja päättivät keskustelun aina sanoihin ‘minä rakastan sinua’. Ron lähetti hänelle jopa osan vanhempiensa antamista viikkorahoista, jotta Lily ei joutuisi murehtimaan talousasioistaan ja voisi keskittyä opintoihinsa. Ei niin, että hän olisi ollut rahaton muutenkaan. Hän oli varastanut paljon rahaa ja koruja niiltä miehiltä, jotka hän oli vapauttanut syntisistä olemassaoloistaan, jotta he voisivat aloittaa uudet elämät ja hyvittää tekonsa.

Hän ei kuitenkaan voinut kertoa sitä Ronille. Ron tiesi vain siitä kymmenestä miljoonasta bahtista, jotka Lilyn äiti oli jättänyt tyttärelleen, eikä se ollut mikään iso määrä Ronille kuin hänen perheelleenkään.

Lily eli melko säästeliäästi, eikä tarkoituksella – se oli vain hänen luonteensa. Hän kulki kaikkialle busseilla, ei juuri käynyt ulkona eikä omistanut autoa, vaikka britit ajoivatkin samalla puolella tietä kuin thait, mikä tarkoitti, että ajamaan oppiminen olisi käynyt nopeasti.

Ainoat asiat, joihin hän todella tuhlasi, olivat hänen asuntonsa, hänen valtava määränsä vaatteita ja hänen meikkikokoelmansa. Hän piti kivoista vaatteista ja vaati saada elää mukavassa ympäristössä, ja Ronin avustukset kattoivat joka tapauksessa suurimman osan hänen vuokrastaan.

Hän visioi palaavansa Bangkokiin noin viidentoista kuukauden sisällä, muuttaisi yhteen Ronin kanssa ja saisi lääkärin tutkintonsa valmiiksi ennen kuin etsisi sitten jostakin töitä. Ron toivoi niiden töiden löytyvän Bangkokista läheltä vanhempiaan, jossa tämä oli elänyt koko elämänsä, mikä oli Lilystä aivan hyväksyttävää, sillä hän ei ollut puhunut yhdellekään perheenjäsenistään sitten äitinsä hautajaisten. 

Mutta nuo kaikki olivat kuitenkin seuraavan vuoden asioita; mitä hän tekisi loppuajan tämän kuluvasta vuodesta?

Hän tiesi syvällä sisällään, ettei hän voinut olla tekemättä yhtään mitään. Se ei vain ollut vaihtoehto. Hän halveksui oma perhettään siitä, etteivät he olleet tehneet mitään sillä välin kun häntä hyväksikäytettiin, vaikka he kuinka väittivätkin, etteivät olleet tapahtumista tietoisia. Hän ei voinut uskoa, etteikö kukaan ollut huomannut hänen muuttuvan aina hiljaiseksi, vaivaantuneeksi ja hermostuneeksi, kun hänet jätettiin yksin petollisen ‘setänsä’ kanssa. Se oli hänestä käsittämätöntä, samoin kuin se ajatus, että hän voisi muka elää itsensä kanssa, jos ei tehnyt asioille nyt mitään.

Mutta mitä hän tekisi?

Vaikka hänen sormiensa iho oli rypistynyt vedestä jo aikaa sitten, hän laski ammeeseen lisää kuumaa vettä ja mietiskeli edelleen.

Hänestä näytti siltä, että suurin eroavaisuus hänen Bangkokissa ja Lontoossa kokemiensa tilanteiden välillä oli paikallisessa tietämyksessä. Hän oli viimeisen vuoden ajan kulkenut vain töistä kotiin, kauppoihin ja takaisin kotiin, eikä tuntenut ympäristöään kuten Bangkokissa. Tämän lisäksi hänen lukemassaan artikkelissa oli puhuttu homoseksuaalisista pedofiileistä, kun hän itse taas oli keskittynyt miehiin, jotka pitivät nuorista tytöistä. Mutta ehkäpä hän voisi mukauttaa aiemmat taktiikkansa näihin uusiin olosuhteisiin ilman sen suurempia vaikeuksia.

Hän pysähtyi miettimään, josko hän pystyisi muuntamaan itsensä meikkaustaidoilla pojan näköiseksi. Hän ei ollut siitä varma, mutta hän nousi kylvystä ylös katsellakseen kasvojaan kylpyhuoneen höyryyntyneestä peilistä. Hän muodosti kasvoilleen ilmeitä, joita hän piti poikamaisina, mutta ei ollut kuitenkaan vakuuttunut. Sitten hän keksi, että hän voisi muuttaa itsensä varsin uskottavaksi ladyboyksi – transvestiitiksi.

Tämä johdatti hänet suunnittelemaan valeasuja, univormuja ja lopulta aseita.

Paistinvartaat olivat olleet Bangkokissa tavattoman tehokkaita aseita ja hän voisi käyttää niitä nytkin, mutta ne olivat pakostakin lyhyen kantaman aseita ja joku voisi muodostaa niistä yhteyden Bangkokin murhiin. Hän voisi käyttää myös heittoaseita, mikä toisi lisäetäisyyttä hänen ja hänen kohteensa välille. Hän oli varma, että pystyisi osumaan ihmiseen noin kuuden ja yhdeksän metrin päästä, jos hänellä olisi oikeanlaiset välineet käytössään ja harjoittelisi lisää, mutta jousen avulla hän voisi helposti kolminkertaistaa tuon etäisyyden ja olla myös tarkempi osumissaan.

Ongelmana oli aseiden hankkiminen ilman, että hän kiinnittäisi itseensä ylimääräistä huomiota. Hän ei ollut tyypillinen lontoolainen, minkälaiseksi sellainen nyt sitten laskettiinkaan, mutta hän ei kokenut itseään lontoolaiseksi millään muullakaan tavalla ja hän tiesi harhautustensa toimivan parhaiten silloin, kun hän kykeni rentoutumaan ja uskomaan itsekin samat valheet, mitä hän kertoi muille.

Hän nousi hitaasti seisomaan ja veti kylpyammeen tulpan irti pohjasta jalallaan, huuhteli sitten itsensä suihkusuuttimen kylmällä vedellä, pyyhki peilin flanelliliinalla ja tutkiskeli vartaloaan.

Toistaiseksi ei ongelmia – hän saattaisi juuri ja juuri käydä pojasta, hän ajatteli.

Hän kuivasi itsensä, verhosi vartalonsa talkilla vanhaan thaityyliin ja levitti tapansa mukaan rakasta jasmiiniöljyään sekä muita voiteita kasvoihinsa, käsiinsä, käsivarsiinsa ja kaulalleen. Sitten hän kietoi suuren pyyhkeen ympärilleen ja palasi olohuoneeseen.

Hän tiesi jo, mitä tulisi tuona iltapäivänä tekemään ennen kuin edes ennätti parvekkeelle juomaan kahvia ja nauttimaan brittiläisestä kesästä, jota täällä kutsuttiin niin kuumaksi, mutta joka vastasi thaimaalaista talvea. Ja jos hän toteuttaisi tuon aikomuksensa, niin hän tiesi myös mitä hän tekisi vääjäämättä lähitulevaisuudessakin, niin varmasti kuin ‘a:n’ jälkeen tulee ‘b’ ja numero yhtä seuraa numero kaksi.

Hän pukeutui mitäänsanomattomiin, opiskelijatyyppisiin vaatteisiin, jotta hän ei kiinnittäisi itseensä huomiota ja meni ostoksille.

Juna liikkui eteenpäin ja päämäärä oli vääjäämätön.

Ensi töikseen hän halusi löytää askarteluliikkeen, joten hän latasi iPhoneensa sovelluksen, jolla hän etsi lähimmän rekisteröidyn askarteluvälineiden myyntipaikan. Minuutteja myöhemmin hän oli matkannut taksilla noin sadan metrin päähän tästä pienestä liikkeestä.

Hän veti syvän henkäyksen ja käveli sitten liikkeeseen sisälle.

Hei, hän sanoi, yrittämättä peitellä aasialaista aksenttiaan. Haluan tehdä perheelleni kipsisiä pienoismalleja onnenesineiksi, mutta niiden päät katkeilevat jatkuvasti. Onko teillä metallitankoja, joita voisin laittaa niiden sisälle?

Kyllä, neiti. Meillä on niitä monen paksuisia, minkälaisia tarvitset? Mies osoitti avuliaasti tiskin takana ja alapuolella olevaa hyllykköä, jossa näytti olevan ruostumattomasta teräksestä tehtyjä porrastankoja.

Öö, luulen, että kuuden millimetrin paksuisia.

Toki, neiti, kuinka monta?

Lily näki niiden olevan metrin pituisia.

Öö, kolme, kiitos. Öö, kuinka se sanotaankaan? Olen täällä lomalla, eikä minulla ole leikkausvälineitä. Löytyisikö teiltä sellaisia?

Ei, neiti, olen hyvin pahoillani, odotamme juuri toimitusta, mutta tuosta suunnasta löydät kahdensadan metrin päästä Jewson’sin rakennusliikkeen, kun lähdet kävelemään tämän liikkeen edestä oikealle. Heillä on kulmahiomakoneita, metallisahoja ja mitä vain tarvitsetkin.

Lily maksoi metallitankonsa ja lähti Jewson’siin tyytyväisenä siitä, että hänen ensimmäinen ostoksensa oli sujunut niin vaivattomasti.

Hän katseli Jewson’sissa kaikessa rauhassa ympärilleen. Hän tiesi, mitä halusi, mutta ei vain sitä, missä muodossa.

Hän piteli kädessään viidentoista sentin pituisia nauloja ja arvioi niiden painoa, mutta ne olivat aivan liian kevyitä. Sitten hän huomasi pistepuikot. Nyt oltiin lähempänä sitä, mitä haettiin. Hän laittoi ostoskärryihinsä rullan, joka sisälsi kahdeksan erikokoisen puikon lajitelman sekä yhden yksittäisen, erillisen, suurinta kokoa olevan puikon. Kun hän katseli viiloja, hän huomasi yhden rikkinäisen viilan, jonka kahva oli lähtenyt irti. Tämä metallinen viila oli 23 senttimetriä pitkä ja kahvan sisälle menevä julman näköinen piikki oli kymmenen senttimetriä. Hän kokoontaitteli tämän hyödyttömän kapineen